Tulo Digian tarina

Ensin oli Seoptimi Oy
Ensin tosiaan oli Seoptimi, vai pitäisikö sittenkin sanoa, että aivan ensin oli Visioita. Visioita oli Marin toiminimi silloin, kun Mari ensimmäisen kerran alkoi toimittaa asiakkaille lukija- ja hakukoneystävällisiä sisältöjä.
Työmäärän kasvaessa ja tekijöiden lisääntyessä alkoi olla ajankohtaista perustaa osakeyhtiö, jossa voisivat olla osakkaana koko liiketoiminnan keskeisimmät kehittäjät. Marin lisäksi kehitys- ja johtotehtäviin tulivat Ulla ja Samuli.
Lue lisää…
Keskityimme sisältöjen suunnitteluun, tuotantoon sekä sisältöjen vaikuttavuuden mittaamiseen ja analysointiin. Vuosien aikana onnistuimme luomaan toimivan konseptin, jota pystyimme ammattiylpeydellä esittelemään.
Yritysmaailman monimuotoisuus on ollut meille henkilökohtaisessakin elämässä tuttua. Siksi kykenimme tarttumaan toimissamme juuri olennaisiin asioihin. Toimenpiteissä olemme aina pyrkineet asiakkaidemme myynnin edistämiseen, yrityksen tunnettavuuden lisäämiseen ja brändin vahvistamiseen.


Seoptimi – viestintäpalvelu- ja sisällöntuotantotoimisto
Vuosien saatossa Seoptimin toiminnassa oli monenlaisia vaiheita, mutta yksi säilyi – intohimo asiakkaiden auttamiseen. Hakukoneoptimoinnista ja sisällöntuotannosta palvelut laajenivat viestinnän eri osa-alueille.
Markkinoinnin ja viestinnän palveluiden lisäksi asiakkaamme alkoivat yhä useammin kaivata myös strategisia ja liikkeenjohdollisia palveluita, joten niitä lähdettiin tekemään uuden yhtiön alla. Tulo Partners palvelee asiakkaita nykyisen Tulo Digian rinnalla, joten meillä on kasvaville ja kehittyville yrityksille laajat palvelut kaikenlaisiin tavoitteisiin.
Lue lisää…
Yhä edelleen tuotamme laadukasta, näkyvää, tarvittaessa myyvää sekä hakukonenäkyvyyttä parantavaa sisältöä. Lopputuloksessa kuuluu aina asiakkaan oma ääni ja yrityksen ydinviestit.
Koulutamme yrityksiä parantamaan omaa viestintää ja löytämään sisällöntuotannon vahvuudet. Ohjeistamme, kuinka hakukoneista otetaan mahdollinen hyöty irti ja miten omaa brändiä voidaan hioa ammattimaiseen suuntaan pienillä viestinnällisillä toimenpiteillä.
Seoptimista Tulo Digiaksi
Koska Seoptimin nimi viittaa vahvasti hakukoneoptimointiin ja kuitenkin olemme laajemmin digitaalisen markkinoinnin ammattilaisia, halusimme vahvistaa brändiämme myös uuden nimen avulla. Tulo Digia viittaa nyt selkeämmin digitaalisiin palveluihimme, joiden päämääränä on tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa ja sen myötä myös tuloa eli tulosta.
Lue lisää…
Keskitymme palvelemaan asiakkaidemme tarpeita kohdennetusti. Pyrimme todellisuudessa auttamaan yrityksen viestintään ja näkyvyyteen liittyvissä ongelmissa. Teemme työmme suurella sydämellä: pureudumme kaikenkokoisiin työtehtäviin yhtäläisellä innokkuudella ja intohimolla.
Myyntitilanteissa pyrkimyksenämme on aina toimia asiakkaamme parhaaksi, vaikka jokin toinen ratkaisu voisi hyödyttää meitä enemmän. Asiakas saa meiltä aina asiakaskohtaisesti harkitun tarjouksen, jonka toteutuksessa ei tule yllätyksiä. Laskutamme vain siitä, mistä on etukäteen sovittu.

Ajankohtaista

Mihin strategista markkinointia tarvitaan?

Tehot irti verkkosivustosi sisällöistä!

TIEDOTE 22.10.2024

Kaikki irti verkkokaupan näkyvyydestä – Panosta kategoriakuvauksiin!

Miten erottua kilpailijoista?
